Opintojen suunnittelu ja jaksottaminen

Tässä tekstissä opintoja käsitellään kandiopintoja suunnittelun ja jaksottamisen näkökulmasta.

Opintojen suunnittelu

Tärkeimmät työkalut opintojen suunnitteluun ovat mallisuoritusjärjestykset sekä Sisu.

Opintojen jaksottaminen

Kurssien jaksottamista voi suunnitella Sisussa rakentamalla henkilökohtaisen opetussuunnitelmansa. Mikä ihmeen HOPS? HOPSin rakentamisen jälkeen Ajoitus-välilehdellä voit sijoittaa kurssit siihen kohtaan aikajanalle, kun aiot ne suorittaa. Huomaathan, että jotkin kurssit järjestetään vain kerran vuodessa!

Opintojen jaksottamisessa kannattaa ottaa huomioon seuraavat asiat:

1. Oma jaksaminen

Oma jaksaminen ja terveys kuuluvat prioriteettilistan kärkeen. Muista säännöllisesti tunnustella omaa vointiasi ja muokkaa kursseja tarpeen mukaan. Kaikille tämä tarkoittaa vähän eri asioita, eli älä vertaa itseäsi muihin, vaan keskity omaan tekemiseen.

2. Tasapaino koulun ja muun elämän välillä

Yliopisto-opiskelijoilla on paljon vapautta ja mahdollisuuksia järjestellä omasta opiskeluarjesta juuri itselle sopivaa. On myös tärkeää ylläpitää harrastuksia ja itselleen tärkeiden asioiden tekemistä. Toiset saavat energiaa urheilusta, kun taas toisille on tärkeää viettää rauhallisia rentoutumishetkiä.

3. Tasapaino työmäärässä lukukausien ja -vuosien välillä

Keväällä on kahden periodin sijaan kolme periodia. Jotkin kurssit jatkuvat 5. periodiin asti, joten kevään ja syksyn työmäärän tasapainottaminen ei ole aina helppoa. Myös työmäärä kurssien välillä vaihtelee, vaikka ne olisivatkin yhtä monen opintopisteen arvoisia.

4. Haluatko tehdä kursseja muiden vuosikurssilaisten kanssa?

Kurssitehtävien tekeminen on monesti miellyttävämpää porukalla. Kannattaa ainakin ensimmäisenä vuonna siis miettiä, voisitko valita opintoja mallilukujärjestyksen mukaan. Myös myöhempinä vuosina kursseilta löytyy varmasti tuttuja naamoja muilta vuosikursseilta, eli jos et pysty etenemään muun vuosikurssin tahdissa niin ei hätää!

Kurssien pudottaminen

Jos havaitset, että kursseja on liikaa etkä meinaa saada vaadittuja asioita tehtyä, on kurssin pudottaminen mahdollista. Yliopistossa kurssien pudottaminen on mahdollista, jolloin et suoritakaan kurssia loppuun. Jos aiot pudottaa kurssin, olethan yhteydessä kurssin vetäjään, jotta hän saa tiedon tästä mahdollisimman nopeasti. Poista myös oma ilmoittautumisesi kurssilta. Muuta tämän eteen ei tarvitse tehdä.

Pudotettava kurssi kannattaa valita aina tilannekohtaisesti. Ei ole hyvän etiketin mukaista pudottaa kurssia, jolle moni muu olisi halunnut päästä, muttei kuitenkaan kiintiöiden takia olisi päässyt. Kuitenkin jos sinun on pakko pudottaa kurssi, niin älä epäröi. Tilanteet muuttuvat ja kaikki ovat asian suhteen todella ymmärtäväisiä.