Kandidaatintyö

Kandidaatintyö kirjoitetaan kandiopintojen loppuvaiheessa ja se on osa ”Kandidaatintyö ja seminaari” -kurssia. Monelle työn kirjoittaminen vaikuttaa suurelta möröltä, jota on vaikea kohdata. Loppujen lopuksi kandityö on kuitenkin vain kurssi muiden joukossa, eikä siitä kannata ottaa sen enempää stressiä kuin muistakaan kurssitöistä. Mistä tietää, millaisesta aiheesta kannattaa kirjoittaa ja mikä ero on kandityön ohjaajalla ja vastuuopettajalla?

Kandikurssilla käsitellään aiheita, joiden on tarkoitus tukea kirjoittamisprosessia. Läpikäytäviä aiheita ovat muun muassa kandiseminaarin tavoitteet, tiedonhaku, viittauskäytänteet, tekstin rakenne, editointi sekä viimeistely.

Prosessi alkaa työn aiheen valinnalla. Useina vuosina kurssilla julkaistaan lista mahdollisista aiheista ja niiden yhteydestä löytyy aiheen asiantuntija ja hänen yhteystietonsa. Halutessaan voi myös etsiä itse mieluisan aiheen ja aihetta tuntevan henkilön, joka suostuu auttamaan sinua. Tästä henkilöstä tulee oman kandityösi ohjaaja.

Kandityön ohjaaja on henkilö, joka tuntee työsi teeman ja jolla on aiheeseen liittyvää asiantuntemusta. Ohjaaja on usein Aalto-yliopiston professori, mieluiten Perustieteiden korkeakoululla päätoimisesti työskentelevä henkilö (esim. professori, tutkija tai opettaja), joka on suorittanut vähintään maisteritasoisen loppututkinnon. Kurssin aikana hänelle palautetaan versioita työstä ja hän antaa niistä palautetta henkilökohtaisesti. Ohjaaja myös ehdottaa työstä saatavaa arvosanaa.

Kandidaatintyön vastuuopettaja on taas vastuussa kurssin käytänteistä ja hän lukee työt kurssin päätteeksi. Hän myös vahvistaa ja tarvittaessa muuttaa ohjaajan ehdottamaa arvosanaa niin, että se on linjassa kurssin arviointikriteerien kanssa.

Infolaisten 2022 tekemien kandien otsikoita

  • Marginaaliryhmien digitaalinen osallistaminen kaupunkisuunnittelussa
  • Poistotekstiilin uudelleenkäytön ja kierrätyksen tehostaminen
  • Social sustainability impacts of the use of machine learning
  • Smart Cities and Socio-Digital Inequalities
  • Oppimispelien pedagogiset suunnittelumallit
  • Muotoiluajattelu ja sen integrointi organisaatioon
  • Organisaation tuki ensimmäisissä esihenkilökokemuksissa
  • Tuottavuuden johtaminen ketterissä ohjelmistokehitystyöryhmissä

Lisää kanditöitä voit löytää täältä hakemalla Kandidaatintöitä hakusanalla “Informaatioverkostot”.